Teokset: Milla Vaahtera, Kuva: Julia Töyrylä
3.10.–31.12.2026
Milla Vaahtera – Seuraa kukintaa
Taiteilija ja muotoilija Milla Vaahtera (s. 1981) tunnetaan erityisesti lasista ja messingistä tehdyistä mobileista, veistoksista ja valaisimista. Monialaisen tekijän tuotantoon kuuluu myös muun muassa julkisia taideteoksia, huonekaluja ja tarjoiluastioita. Lasin ja messingin vuoropuhelu näkyi Vaahteran tuotannossa ensimmäistä kertaa vuonna 2017 Dialogue-teossarjassa. Vaahteran teokset asettuvat muotoilun, taiteen ja taidekäsityön rajalle. Ne rakentavat myös yhteyksiä ympäröivään tilaan. Suomen lasimuseossa esillä olevan näyttelyn näyttelyarkkitehtina on toiminut Hanna Anonen.
Messinki- ja emalikukintoja, lasisia marjoja ja hedelmiä, jotka ovat yhtä aikaa pelkistettyjä ja sadunomaisen liioiteltuja. Näyttelytilassa voi aistia häiveen talveen valmistautuvan puutarhan lohdullisen uneliaasta tunnelmasta. Puutarha hahmottuu myös ajattelun mallina tai utopiana: paikkana, jossa asiat voisivat olla toisin. Milla Vaahtera tunnetaan aktiivisena taidekäsityön ja muotoilun puolestapuhujana. Muodon ja materiaalin leikissä avautuu näkymiä uusia näkymiä taidekäsityön uudenlaiseen kukoistukseen, kertakäyttöistä kulutuskulttuuria haastavaan ajatteluun ja uskoa epätäydellisen, käsin tehdyn esineen ja taideteoksen voimaan.
Näyttelyssä on esillä Vaahteran uusia teoksia, mobileja, veistoksia ja valaisimia. Teokset on toteutettu yhteistyössä Nuutajärven lasinpuhaltajien kanssa. Vaahtera on suunnitellut herkät ja veistokselliset ATLAS-valaisimet Suomen kansallismuseon uudistettuihin tiloihin ja uuteen laajennusosaan yhteistyössä JKMM Arkkitehtien kanssa. Näyttelyssä on esillä myös ATLAS-valaisimia ja niiden prototyyppejä.