GUNNEL NYMAN – valon taidetta

Muotoilija Gunnel Nyman on pitkään säilynyt eräänlaisena arvoituksena suurelle yleisölle. Lasialan harrastajat toki tuntevat Nymanin hyvin, ja hänen esineensä ovatkin olleet erittäin haluttuja hankinta- ja keräilykohteita. Harva kuitenkaan löytää yhteyden nuorena kuolleen Nymanin persoonan ja tämän valoisan taiteen välillä. En tietenkään voi sanoa tunteneeni taiteilijaa henkilökohtaisesti, sillä hänen poismenonsa ja minun syntymäni välillä sattuu olemaan vuosikymmeniä. Mutta jostain syystä Nymanin teokset ovat aina saaneet minut ajattelemaan häntä tavallista suunnittelijaa mielenkiintoisempana hahmona.

Gunnel Nyman Gunnel Nyman arkisto

Gunnel Nyman
Gunnel Nyman arkisto

 

Gunnel Nyman, joka valmistui alkujaan huonekalupiirtäjäksi Taideteollisesta keskuskoulusta, valitsi varhain lasin omaksi alakseen. Siihen suuntaan häntä oli ohjaamassa opettajansa Arttu Brummer, joka luultavasti huomasi Nymanin kyvyn yhdistää viiva ja materiaali helposti toisiinsa. Lasi kun ei millään tavalla ole yksinkertainen materiaali, vaan vaatii tarkkaa silmää ja erinomaista sorminäppäryyttä. Lisäksi suunnittelijan tulee olla aidosti kiinnostunut tekemisestä, varsinaisesta luomisen hetkestä, jolloin muoto tulee näkyväksi puhaltajan käsien kautta.

Gunnel Nyman oli kaikkea tätä. Peloton ja innostunut kokeilija, joka jaksoi kuunnella puhaltajaa ja samalla pyrki aina saamaan käsityön taitajan ymmärtämään hänen visionsa. Lasin ominaisuudet kiinnostivat häntä ja valmiissa teoksissa onkin näennäisen helposti nähtävissä lasiin piirtyneiden valon ja varjon lisäksi erilaisia, toisinaan jopa leikkisiä elementtejä; vappuserpentiini, kukan muoto, helminauha.

 
Gunnel Nyman Serpentiini kuvaaja Timo Syrjänen

Gunnel Nyman Serpentiini
kuvaaja Timo Syrjänen

Gynnel Nyman Helminauha kuvaaja Timo Syrjänen

Gynnel Nyman Helminauha
kuvaaja Timo Syrjänen

Suomen lasimuseon kesän 2020 näyttely esittelee Nymanin ja hänen läheisen ystävänsä, tekstiilitaiteilija Dora Jungin, teoksia. Esillä ovat paitsi piikkimuottityöt ja ilahduttavat Serpentiini-maljakot, myös harvinaisuudet, joita ei juurikaan ole näyttelyissä nähty – jopa jokunen teos, joka on täysin uniikki.

Kokoelma-amanuenssina sain tarkistaa lasiesineiden kunnon ennen niiden näytteilleasettamista. Käsieni läpi siis kulki pala suomalaisen lasitaiteen historiaa ja myönnän, että olin enemmän kuin vaikuttunut jokaisesta työstä. Itselleni läheisimpiä Nymanin suunnittelemia esineitä ovat erilaiset savuverholasit sekä työt, joissa kuplat yhtäkkiä tekevät maljakon tai maljan eläväksi. Kun kääntelen savuverholla koristeltua maljakkoa kädessäni, saatan nähdä, miten valo taittuu sen pinnalta. Kun kurkistan pullon sisään, näen lasin kerroksellisuuden ja taianomaisen sävyn, joka tuntuu sekoittuvan ilmaan ympärilläni.

Paitsi Nymanin lasitaituruutta, saamme ihailla Dora Jungin kuvakudoksia. Keräilijä Tuomas Sopasen yksityiskokoelmasta on asetettu esille kokonaisuus, joka avaa suomalaisen käsityötaidon osaamista ja aina yllättävän modernia, taiteellista otetta. Jungin taidokkaat työt, niiden tyyneys ja tyylikkyys sointuvat täysin yksiin hänen hyvän ystävänsä Gunnelin teoksiin.

Tervetuloa näyttelyyn, odotamme teitä innokkaina!


Teksti: Johanna Lindfors

Sanna Väre