KRISTALLIN KUNINGAS AIMO OKKOLIN JA MAAGINEN LUMPEENKUKKA
”Kevään varjoinen silmä vastustaa pienintäkin virtaa.
Puiden varjon luona valaistu vesi pyhittää lämpimät kirkkaat taivaat.
Terälehtien kierre, pieni lumpeenkukka puristuu kastetta vasten,
ja siellä kärjessä, varhaisessa valossa, istuu sudenkorento.”
- Yang Wan-li (1127-1206)
Aimo Okkolin lammen rannalla. Kuvaaja Erkki Vaalle
Aasialaisissa kulttuureissa lumpeenkukka symboloi pyhää, kauneutta, valaistumista, rakkautta ja puhtautta. Lumpeenkukan nimi Nymphaeaceae pohjautuu kreikan kielen sanaan ”nymphaea”, nymfi, joka kuvaa terälehtien lumoavaa kauneutta. Tarinan mukaan lumpeenkukka liittyy myös luomisen hetkeen, ollen näin symboli jollekin mystiselle, jossa taiteilija tavoittaa idean, jonka juuri hän kykenee pakottamaan todellisuuteen.
Taiteessa lumpeenkukka on innoittanut vuosituhansia. Tunnetuin on tietenkin impressionisti Claude Monet’n noin 250 lumpeenkukka-aiheisen teoksen sarja, mutta taidehistoriassa etenkin japanilaiset ukiyo-e-puupiirroksen mestarit Katsushika Hokusai (1760-1849) ja Hiroshige Utagawa (1797-1858) ovat kuvanneet yksinkertaisin viivoin lumpeenkukan herkkää kauneutta. Rakennustaiteen historiassa puolestaan vuonna 1837 Amazoneilta löydetty suuri lumpeenkukka, Big Lily, inspiroi englantilaista arkkitehtiä ja puutarhuria Joseph Paxtonia, joka kuulemma perusti tunnetun Kristallipalatsinsa Lontoossa kyseisen kukan terälehtien kauneuteen.
Suomessa muotoilija Aimo Okkolinin (1917-1982) Lumpeenkukka on design-esineiden klassikko, jonka kauneus lumoaa edelleen. Okkolin suunnitteli Lumpeenkukkansa vuonna 1960 ja uudisti samalla kristallia taidelasina. Luonnonkukat olivat Okkolinille tärkeitä ja niiden ominaisuudet seurasivat hänen töissään ajatuksesta aihioiden kautta hiontaan. Lumpeenkukka-maljaan Okkolin tiettävästi sai idean Hämeenlinnantien varressa olleen lammen lumpeista.
Lumpeenkukkien eri sävyjä. Kuvaaja Timo Syrjänen
Luomisvoiman symbolin kautta pääsemme osaksi Okkolinin ainutlaatuista materiaalintajua, eikä vähiten siksi, että hänen suunnittelunsa perustui paitsi lasiverstakon tuntemukseen myös hionnan osaamiseen. Riihimäellä lasin kaivertajana ja hiojana alunperin toiminut Okkolin kykeni toteuttamaan kristallilasista geometristen muotojen, lasin valoa taittavien ominaisuuksien ja hehkuvan, kauniin värisävyn yhteisen luomuksen.
Lasimuseon kokoelmatutkija Hannele Viilomaan mukaan Okkolin kehitti Lumpeenkukkaa varten uudenlaisen hiontamenetelmän, joka oli omiaan paksuseinäisille maljoille. Valon taittuminen kristallimaljan leikkauksista loi dramaattisia varjoja ja säteittäin eteneviä kuvioita. Okkolin olisi oikeastaan halunnut hakata lasia kirveellä, ja Lumpeenkukka vaikuttaakin kummallisen kahtiajakoiselta: kuin herkän kukan piirteet olisi pakotettu kovaan, painavaan materiaaliin, johon olisi isketty teräviä kulmia kuvaamaan ohuita terälehtiä. Samalla katsoja ei voi olla huomaamatta yksinkertaisen viivan yhteneväisyyttä japanilaistyylisen taiteen levollisuuteen.
Uusi hiontatyyli vaikutti Riihimäen lasin taidekristallin käsittelyyn ja avasi mahdollisuuksia vaikuttavien esineiden tuotantoon. Lumpeenkukkia valmistettiin yleisimmin ns. neodyymi-violettina, keltaisena ja kirkkaana, mutta niitä löytyy myös vihreänä, sinisenä ja vaaleanpunaisena. Okkolinille itselleen kiinnostavin oli kirkas lasi, jossa materiaalin ominaisuudet olivat kenties puhtaimmin esillä.
Okkolin hiomassa aihiotaan. Kuvaaja Erkki Vaalle.
Suomen lasimuseon kokoelmista Okkolinin Lumpeenkukkia löytyy kokonaista kuusi kappaletta; eri kokoisia ja sävyisiä. Lasimuseo on myös julkaissut teoksen Lumpeenkukka – Aimo Okkolin, jossa Hannele Viilomaa ja Kaisa Koivisto valaisevat Okkolinin lasitaidetta ja suunnittelijan uraa. Teoksen voi tilata museon kaupasta, vaikka näyttelymme ovatkin toistaiseksi suljettuina.
Kokoelma-amanuenssi Johanna Lindfors