Uusia suomalaisia lasimaalauksia
Suomen lasimuseon ja Suomen lasitaiteilijat ry:n järjestämä näyttely 29.9-31.12.2006 Suomen lasimuseossa Riihimäellä
Lasimaalaukset ovat taidemuoto, joka Suomessa ei koskaan ole ollut samalla tavalla keskeinen kuin Keski-Euroopassa. Lasimaalausten ensimmäinen kukoistuskausi oli gotiikka (1100-luvulta alkaen), jolloin lasimaalaukset kuvaohjelmineen muodostivat oleellisen osan goottilaisten kirkkojen arkkitehtuuria. Suomessa tällaisiin ei ollut varaa ja vaikka Suomessakin kirkoissa oli lasimaalauksia jo keskiajalla, on niistä säilynyt vain vähän viitteitä. Uusgotiikan myötä Keski-Euroopassa alkoi uusi lasimaalausten kukoistuskausi. Suomalaisissakin 1800-luvun kirkoissa on ulkomailla tehtyjä lasimaalauksia, joista kuuluisimmat lienevät Wladimir Schwertschkoffin lasimaalaukset 1870-luvulta Turun Tuomiokirkossa. 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä lasimaalauksia toteutettiin melko paljon, pääasiassa kirkkoihin. Useimmat tehtiin S. Wuorion lasimaalaamossa. Modernin arkkitehtuurin myötä lasimaalausten määrä väheni oleellisesti. Lasimaalausten tekeminen heräsi koulutuksen myötä uudelleen 1980-luvulla ja viimevuosina kirkkoihin on toteutettu taas uusia lasimaalauksia.
Koska lasimaalausten vaiheista Suomessa on vain vähän tietoja, on näyttelyjulkaisuun koottu tietoa myös lasimaalausten historiasta. Omasta erikoisalastaan ovat kirjoittaneet mm. Markus Hiekkanen, Christian Hoffmann ja Hilla Tarjanne.
Näyttelyyn osallistuvat lasitaiteilijat ja muut lasimaalausten tekijät toimivat ammatillisesti alalla. Lasimaalaus käsitetään näyttelyn yhteydessä yleiskäsitteenä ja sillä tarkoitetaan kaikkia erilaisia tasolasitöitä, jotka on toteutettu eri tavoin käsitellystä kirkkaasta, värillisestä tai maalatusta lasista ja jotka on koottu yhtä tai useampaa tekniikkaa käyttäen. Näyttely on jurytetty. Näyttelyn jurytys on kaksivaiheinen: ensimmäinen valinta tehtiin teoskuvan tai edustavan luonnoksen perusteella ja lopullinen valinta tehtiin toteutettujen töiden perusteella 4.9. Näyttelyyn valittiin 43 teosta 26 taiteilijalta.
Osallistujat
- Anttila Erkki: Hupppeli, Elämän kaari ja Ihastus
- Eskelinen Sari: Trombies have more fun II
- Gregory Mary Jane: Transference Beluga, Transference Bear ja Kotireimari
- Halonen-Mikkonen Soili: Singularity, Toccata ja Fuuga Peace
- Hangassalo Jari: Finlandia
- Jauhiainen Pekka: Angels
- Kempus Eija: Love is love 1901 ja Love is love Canada
- Kuisma Kari: Kokonaisuus on Osien summa -sarja
- Kykkänen Reija: Knossos
- Lasaroff Tiina: Kierre
- Levanto Lauri: Harlekiini
- Lipponen Marjatta: Nike lentää Berliiniin ja En tahdo lentää
- Marjamäki Reetta: Tornado
- Muroke Veijo Helsinki: Silmut 1-4
- Sarantila Tuija: Easter, As cold as ja Ice Pearl
- Saviainen Olli: Parta
- Stasevskij Andrij: Ovaali-sarja
- Suorsa Irma: Puutarhan portti
- Susi Kyllikki: Jeesus siunaa lapsia ja Pako Egyptiin
- Säteri Riikka: Surullinen puu ja Pois
- Takala Teija: Rakkauden laulu, Muisto ja Salaisuus
- Tuohisto-Kokko Minna: Viivakoodi, Vapaus ja Rauha
- Ulvi Heikki: Ensilumi ja Hiirenkorvat
- Vainio Eeva: Vuodenaika-sarja
- Varjo Veli-Matti: Pieta
- Virta Merja: Kukka nimeltä Metamorphos
Lisätietoja
- intendentti Kaisa Koivisto, 020 758 4101, kaisa.koivisto@riihimaki.fi
- Suomen lasimuseo on avoinna klo 10-18. Maanantaisin suljettu.
Pääsymaksut: aikuiset 5 €, lapset 7-16 v 2,5 € ja perhelippu 10 €.