Suomen Lasimuseo

Palo Machon lasitaidetta

Suomen lasimuseo, Riihimäki 5.10.2007 - 6.4.2008

Lasitauluihin erikoistuneen slovakialaisen taiteilijan Palo Machon näyttely on esillä lasimuseossa Machon taideteokset ovat ainutlaatuisia. Hän käyttää teostensa valmistamisessa lukuisia eri tekniikoita, mm. piirtämistä ja maalaamista, hyödyntäen optiikkaa, valoa ja tilaa. Ensimmäisessä työvaiheessa lasitaiteilija valmistaa kipsiset ja tulenkestävät reliefit, jotka hän laskee lasitaulujen päälle. Reliefi siirtyy lasiin korkeassa lämpötilassa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen maalaus- ja piirrosvaihe. Taiteilija levittää värit kerroksittain ja yksitellen reliefin etu- sekä takapuolelle. Lasin kerrostumisen ansiosta joissakin teoksissa maalaus on itse reliefin sisäpuolella. Jokaista uutta maalauskerrosta edeltää lämpökäsittely lasiuunissa.

Macho valmistaa taideteoksensa eri aihepiirejä käsittelevinä temaattisina kokonaisuuksina. Lasimuseossa esillä muun muassa olevan lasiastiaston nimi on Dobré Nádoby (suom. hyvät astiat). Kyseiset puhalletut lasiastiat muistuttavat hyvin läheisesti laseja, mutta eivät kuitenkaan ole niitä. Astiat ovat eräänlaisia salaisia lokeroita, joihin puhalletaan muoto - ne ovat symboleita, joiden tarkoituksena on avata oma sisäinen maailmamme ja siten löydämme niistä myös palan itseämme.

Taiteilija on kaikissa teoksissaan ottanut huomioon valon vaikutuksen. Valon ja väriskaalan avautuessa myös taulun välittämä kuva avautuu.

Lehdistökuvia: www.suomenlasimuseo.fi. Linkki kuvasivulle on Tiedotus-sivun lopussa vasemmalla olevassa kaksoispisterivissä.

Taiteilijan uusi kotisivu: www.palomacho.com



 09.09.2009