Suomen Lasimuseo

Mare Saare: Hauras kiertokulku

Fragile Circuit

Näyttely Suomen lasimuseossa 11.6.-30.8.2009

Lehdistötilaisuus: 11.6.2009 klo 11. Samana päivänä klo 15-18 taiteilija on yleisön tavattavissa näyttelyssään.

Virolainen Mare Saare tunnetaan herkistä kaiverretuista lasiteoksistaan. Viime vuosina hän on yhä enemmän siirtynyt käyttämään pâte de verre -tekniikkaa, menetelmää, jossa teos sulatetaan lasimurskasta.

Mare Saaren viimeisin sarja Hauras kiertokulku koostuu kukkamaisista pâte de verre -tekniikalla tehdyistä töistä vuosilta 2006-2009.

Hiekan ja lasimurskan seoksesta puhkeaa kukkaan värikäs elävä kukinto. Hauraalta näyttävää kukintoa ruokkii sitäkin herkempi pohja, joka kirjaimellisesti murenee ja välitellen lakkaa olemasta. Lasiksi muuttunut hiekka palaa takaisin hiekaksi edustaen näin jatkuvaa kiertokulkua. Tämä muistuttaa siitä, että kaikki arvokas on samalla haavoittuvaa ja herkkää, mutta kuitenkin ikuista - osa haurasta kiertokulkua.

Yksilöllinen työprosessi käyttää hiekkaa teknisenä apuna, muottina, ikuisesti uudelleenkäytettävänä, joka näin tukee ajatusta kiertokulusta ja ikuisuudesta.

Mare Saare on Viron tunnetuimpia lasitaiteilijoita. Hän on valmistunut lasitaiteilijaksi Viron taideakatemiasta vuonna 1979. Lasitaiteen professuuria hän on hoitanut vuodesta 1993 alkaen.



 14.09.2009