Suomen Lasimuseo

Muotoile tuotantoon samppanjalasi!

 
Väliaikatietoja kilpailusta

Suomen lasimuseon ja Suomen lasimuseon ystävät ry:n järjestämä kilpailu

Suomen lasimuseo järjestää 9.2.-29.4.2007 Samppanjaa suomalaisille - näyttelyn, jonka yhteyteen toivotaan myyntiin uutta samppanjalasia.

Muotoilukilpailuun tuli määräaikaan 29.9.2006 klo 14.00 mennessä 30 ehdotusta. Kaksi ehdotusta saapui määräajan jälkeen. Kolmessa määräaikaan mennessä saapuneessa ehdotuksessa oli puutteita ja siksi ne oli jätettävä kilpailun ulkopuolelle. Kaikkiaan kilpailuun siis tehtiin 32 ehdotusta. Näistä 27 oli sääntöjen mukaisia. Nämä sisälsivät nimimerkillä varustetut 1:1 piirustuksen, selvityksen valmistustavasta, prototyypin ja nimimerkillä varustetun suljetun kirjekuoren.

Palkintolautakunta teki valintansa 25.10. ja voittajille tulos on ilmoitettu luottamuksellisesti. Tulokset julkistetaan näyttelyn avajaispäivänä 8.2.2007. Palkinnot jaetaan näyttelyn ajavaisissa 8.2.2007 klo 19.

Palkitsematta jääneet nimimerkillä varustetut kilpailuehdotukset ovat noudettavissa Suomen lasimuseosta marras-joulukuun aikana museon aukioloaikoina 31.12.2006 klo 16 mennessä. Noutamatta jääneitä töitä ei säilytetä.

  • Kaisa Koivisto
    palkintolautakunnan sihteeri
    Suomen lasimuseo
    Tehtaankatu 23
    11910 Riihimäki
    puh. 020 758 4101


 14.09.2009