Suomen Lasimuseo

Valto Kokko: Muotoilija

Suomalaisesta lasista tuli maailmankuulua 1950-luvun triennaalimenestysten ansiosta. Samalla tähtimuotoilijoista tuli ihailtuja julkisuuden henkilöitä. Syntyi myös käsitys lasimuotoilusta taiteena. Lasitaiteilijoiden arki muodostui mitä moninaisimmista työtehtävistä. Tähtimuotoilijoiksi pääsi vain harva. Useimpien muotoilijoiden työ oli ja on arkea - sarja sinänsä toinen toistaan mielenkiintoisempia työtehtäviä.

Vuonna 1933 Pohjois-Karjalassa syntynyt Valto Kokko opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa metallitaiteen linjalla 1958-1961. Valto Kokko tähtäsi teollisuuden palvelukseen ja aloitti työnsä lohjalaisen Plastexin muovitehtaan palveluksessa vuonna 1961. Kun Iittalassa lisättiin valaisintuotantoa 1960-luvun alussa, palkattiin Valto Kokko vuonna 1963 valaisinsuunnittelijaksi Iittalan lasitehtaalle, olihan hän jo hankkinut kokemusta muotoilemalla Plastexille valaisimia. Valaisimien muotoilusta tulikin Kokon uran pääasiallinen tehtävä.

Vuosi 1966 oli julkisuudessa sekä Iittalan valaisintuotannon että Valto Kokon valaisinmuotoilijan uran alku. Finnish Design Centerissä järjestettiin Valomentti-näyttely. KaValaisinlasin oheen tuli mukaan monenlaista työtä - painotuotteiden suunnittelua, valokuvia, messuja ja näyttelyitä. Iittalan tuotekehittely vakiinnutettiin vuonna 1971 visuaaliseksi osastoksi, jonka päälliköksi tuli Valto Kokko. Visuaalisen osaston tehtävänä oli vastata tuotekehittelyn sujumisesta. Yhteydenpito free-lance-muotoilijoihin, Timo Sarpanevaan ja Tapio Wirkkalaan, kuului myös tästä eteenpäin Kokolle. Vaikka Kokon omia malleja tuli tuotantoon jo 1970-luvun puolellakin, ajoittuu suurin osa hänen käyttölasimuotoiluaan 1980-luvulle. Valto Kokko jäi eläkkeelle vuonna 1993. Valto Kokon pitkä ura teollisena muotoilijana valottaa monipuolisesti muotoilun arkea. Samalla käyvät ilmi ne monet muutokset, joita Valto Kokon pääasiallisen työnantajan, 125 vuotta täyttävän Iittalan lasitehtaan, muotoilussa on tapahtunut.

Näyttelyluettelo Valto Kokko Muotoilija, Lasitutkimuksia - Glass Reseach XVI (2006) valottaa perusteellisesti Valto Kokon monipuolista uraa niin valaisinten kuin Iittalan lasiesineidenkin muotoilijana.

Lisätietoja

  • intendentti Kaisa Koivisto 020 458 4101
  • tutkija Vesa Anttila 020 758 4104


 14.09.2009