17.3.-21.5.2006
Euroopan lasitaiteen mestareita: Ulrica Hydman-Vallien
Suomen lasimuseossa nähtävä kiertonäyttely esittelee yhden Ruotsin tunnetuimmista taiteilijoista, Ulrica Hydman-Vallienin. Hänen omaperäinen ruotsalaiselle Kosta Bodalle suunnitteltu lasituotantonsa on tehnyt hänestä sekä erittäin suositun että herättänyt krittistä keskustelua muotoilusta. Näyttelyssä on mukana mukana maalauksia ja veistoksia, muotoilua ja keramiikkaa koko hänen uransa ajalta 1960-luvun alusta nykyaikaan.
Hänen laajaa muuta tuotantoaan mm. maalarina ja kuvanveistäjänä tunnetaan vähemmän. Ulrica on tehnyt freelancerina tötä mm. British Airwaysille, Ericssonille ja Kinnasandille. Hän on julkaissut lastenkirjan ja kuvittanut mm. Lennart Hellsingin 'Kattbokin'. Suunnitellut vaatteita Kellermanille ja lavastanut Kolmen pennin oopperan Kronobergin ja Blekingen läähin alueteatterille.
Tässä kiertonäyttelyssä tapaamme Ulrica Hydman-Vallienin kaikessa monipuolisuudessaan sekä muotoilijana että taiteilijana. Kansainvälisesti tunnettua taiteilijaa kuvataan provokatiiviseksi, väittelynhaluiseksi ja itsepäiseksi. Hänen tyylinsä on voimakas, omaperäinen ja selkeä. Ulrica Hydman-Vallienista on tullut tyylillinen uranuurtaja kalligrafisine voimakkaine kuvineen ja vahvoine väreineen. Hän on kuin maanläheinen luonnonihminen - omien sanojensa mukaan spontaani villi - jonka kuvakieli heijastaa omaperäisellä tavalla tätä maailmaa.
17.3.-21.5.2006
Ulrica Hydman-Vallien
En vandrings utställning ägnad en av Sveriges kanske mest kända konstnär, Ulrica Hydman-Vallien. Vi vill visa hela bredden av hennes idag världskända konstnärskap. Inte bara hennes nya verk, utan också målningar och skulpturer, design och keramik från så gott som hela hennes bana, från det tidiga 60-talet fram till idag.
I utställningen visas målningar, en spännande konstnärlig resa med ett egensinnigt språk i starka bilder som ingen annan. I utställningen visas även unika konstglaspjäser i tekniker som graverat, graal och kabale samt keramik från 1960-80. Ulrica Hydman-Vallien har utvecklats till en av Sveriges stora stilbildare med sin kalligrafiskt säkra teckning och geniala färgkänsla. Hon är något så ovanligt som en jordnära naturmänniska - eller spontan vilde, som hon uttrycker det själv - med ett eget bildspråk hämtat från den nära världen.
17.3.-21.5.2006
Ulrica Hydman-Vallien
The traveling exhibition opening now at the FinnishGlassMuseum in Riihimäki shows art of Ulrica Hydman-Vallien, one of the best known Swedish glass artists. She has reached a wide public through her highly original art glass. But it was as a ceramist that she originally established her reputation as an artist with an entirely personal range of expression. Since 1972 she has produced glass for Åfors / Kosta Boda, producing not only a succession of unique works of art but also developing new techniques for crafting glass on larger scale. And Ulrica has succeeded in introducing an element of myth into her glass, thus making it classical in spirit, if not form.