Helena Tynellin lasiveistoksia 1976-1986
Helena Tynell (os. Turpeinen) palkattiin Riihimäen Lasin palvelukseen lasisuunnittelijaksi vuonna 1946 ja hän työskenteli tehtaan palveluksessa vuoteen 1976 asti. Tynell oli valmistunut Taideteollisuuskoulusta vuonna 1943 ja työskennellyt sen jälkeen valaisimia valmistavassa Taito Oy:ssä sekä Arabian tehtailla kuvanveistäjänä. Kiinnostus lasitaiteeseen syntyi kun Tynell seurasi Taito Oy:n lasivalaisinten valmistusta lasitehtaalla.
Sodan jälkeen oli kaikesta käyttötavarasta huutava pula. Suomalaisten lasitehtaitten johdossa olivat samat miehet jotka olivat nähneet suomalaisen muotoilun menestyksen jo ennen sotaa Barcelonan, Pariisin ja New Yorkin maailmannäytte-lyissä. Taiteilijoita tarvittiin suunnittelemaan uutta, ja heille uskallettiin antaa vapaat kädet. Tehtailla oli myös arvokasta käsityötaitoa: lasimestareita useassa polvessa. Yhteistyössä puhaltajien ja kaivertajien kanssa suunnittelijat loivat yrityksen ja erehdyksen kautta niin arkitavaraa kuin taide-esineitäkin.
Riihimäen Lasi oli perustettu 1910 ja oli monipuolinen hieno lasin valmistaja. Siellä työskenteli lasin ammattilaisia: mm puhaltajia, kristallin hiojia ja kaivertajia. Heidän työnsä kautta ja olemalla läsnä lasia tehdessä Helena Tynell oppi lasin kielen, sen mahdollisuudet ja rajat. Riihimäen lasin lakkauttamisen jälkeen vuonna 1976 Helena Tynelille tuli tilaisuus jatkaa lasin suunnittelua Saksassa.
Jo 1960-luvun alussa hän oli aloittanut valaisimien muotoilun saksalaiselle Bega-Limburg - yhtymälle. GLASHÜTTE LIMBURG valmisti käsityömäisesti ainoastaan valaisinlasia, mutta Helena Tynellin aloittaessaan siellä, se oli jo kehittänyt oman valaisinlasituotannon. Helena Tynell oli oppinut lasin valmistuksen ja muodon mahdollisuudet Riihimäen Lasissa sekä tutustunut valaisinten tehtävään ja tekniikkaan työskenneltyään miehensä Paavo Tynellin kanssa Taito Oy:ssä, Pitkän uran myötä saattoi Helena Tynell aloittaa välittömästi Limburgissa valaisinten suunnittelun lasista.
Näyttelyssä olevat esineet ovat syntyneet vuosien 1976-1986 aikana. Saksan vuosien aikana Helena Tynell sai tehdä Limburgissa monipuolista luovaa työtä, kuten myyntiluetteloita, lahjaesineitä sekä myös omia lasiveistoksiaan tehtaan taitavien puhaltajien kanssa.
Vuosi 1986 oli Helena Tynellille unohtumaton. Hän oli muuttamassa takaisin Suomeen, kuten alun perin oli suunniteltu. Muutaman kuukauden aikana Helena Tynell sai luvan valmistaa esineitä vapaasti.
"Tiesin, että tämä oli se minun elämäni "hetki", jolloin sain viimeisen kerran kokea lasihytissä lasiesineen lumoavan synt-yhetken. Punaisena hehkuvasta lasimassasta läpikuultavaksi esineeksi, läpikuultavaksi esineeksi, valon läpäisemäksi, säteileväksi. Valmiina kestämään vaikka tuhat vuotta ja enemmänkin."
Lisätietoja
- Suomen lasimuseo on avoinna klo 10-18. Maanantaisin suljettu.
Pääsymaksut: aikuiset 5 €, lapset 7-16 v 2,5 €, perhelippu 10 €.
Lisätietoja puh. 020 758 4108.