
Marja-Leena Salo:
Pruukin raitilta: Nuutajärven Lasikylän arkea 1950-luvun tienoilta
Muotohuone Oy, Hämeenlinna 2007
17,7x24cm, 170 sivua/pages
ISBN 978-952-92-1533-1
33,00€
Nuutajärven Lasikylässä on puhallettu lasia yli 200 vuotta. Noihin vuosiin sisältyy taloudellisia nousuja ja laskuja, kansainvälistymistä, maineikkaita taiteilijoita ja teknistä kehitystä. Nuutajärven lasitehtaasta ja sen taiteilijoista on kirjoitettu useita teoksia, mutta itse lasin tekijät ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Tässä teoksessa pruukilaiset eli nuutajärveläiset kertovat, millaista oli elämä kylässä, jossa jokaisella oli kytkös lasitehtaaseen. Lasihytti oli paitsi työpaikka, myös vapaa-ajan turinatupa. Lämpimään lasihyttiin tultiin mielellään istumaan iltaa. Nuoriso kävi salaa paistamassa lanttuhaudikkaita lasiuunien arinalla.
Kirjassa harpataan muistinkantaman päähän eli 1940-1960 - luvuille. Teoksessa tutustutaan persoonallisuuksiin, jotka eivät aikanaan jättäneet ketään kylmäksi, eivätkä ehkä tänäkään päivänä. Vai mitä pitää ajatella Veikko Kampista, jonka lemmikkilehmä kävi hakemassa kesken kortinpeluun lypsylle, tai Kalle Tefkestä, joka menetti näkönsä mustasukkaisuusdraamassa, mutta oli vielä senkin jälkeen kelpo puunpilkkoja ja rakennusmies? Kirjassa kerrotaan myös Suomen lasitaiteen ykkösnimien, kuten Kaj Franckin, Gunnel Nymanin ja Oiva Toikan arkiminästä pruukilaisten silmin.
Sisältö:
- Esipuhe
- Nuutajärven lasikylä syntyy
- Työ tehtaalla
- "Hytty palaa"
- Arkea ja vähän juhlaakin
- Kauppa keskellä kylää
- Karttakeppiä ja kevätjuhlia
- Sota toi evakot lasikylään
- Lasikylän persoonia
- Taiteilijat pruukissa
- Rakennuksia ja paikkoja
- Lähdeluettelo
- Nuutajärven kartta
<< Takaisin / Back